Puustia Kivijalkaan – tervetuloa mukaan!

23.10.2018

Marraskuisena iltana verkostoidutaan Jokioisilla ja haetaan Puustia Kivijalkaan – tule mukaan!

Kaksi mielenkiintoista työpajaa, äänessä palvelumuotoilun rautainen ammattilainen Irina Kujanpää, ja yrityksensä tarinan kertoo Urjalan Makeistukun Jani Tuominen!

Nähdään Paanan koululla ma 12.11. klo 16!

Lue lisää; Puustia kivijalkaan

 

Harraste-hankkeen tilanne

18.10.2018

Vuoden 2018 alusta käynnistyneessä teemahankkeessa on mukana vielä 28 yhdistystä, viisi yhdistystä on hankintansa kokonaisuudessaan tehnyt ja koko sopimuksen mukainen tukisumma on heille jo maksettu. Seuraava maksatushakemus hankkeessa tehdään joulukuun lopun tilanteesta, eli ohjeet materiaalin kokoamiseen tulee heti tammikuun alussa asianosaisille.

Harraste-teemahankkeessa yhdistykset hankkivat erilaisia harrastustoimintoihin liittyviä välineitä ja varusteita maksimissaan 10 000 eurolla, ja saavat hankintoihin 75% tukea. Harraste on järjestyksessään kolmas LounaPlussan teemahanke, ja se kestää tällä tietoa vuoden 2019 loppuun asti.

Teemahankkeeseen ei voida ottaa uusia toimijoita mukaan kesken hankkeen. Mahdollisesta uudesta hausta vuonna 2019 ilmoitetaan sanomalehdessä, somessa sekä tällä nettisivustolla.

LounaPlussa Ry

Koulukatu 13 3. krs
30100 Forssa